Ajankohtaista

Pohjois-Savolle lähes kolme miljoonaa euroa valinnanvapauskokeiluun

19. joulukuu 2017

Pohjois-Savolle lähes kolme miljoonaa euroa valinnanvapauskokeiluun

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt Ylä-Savon SOTE kuntayhtymälle lisärahoituksen valinnanvapauskokeilun laajentamiselle vuoden 2018 aikana. Lisärahoituksen suuruus on 2,8 miljoonaa euroa. Väkilukuun suhteutettuna Pohjois-Savo sai suurimman rahoituksen. Valtionavustusta on myönnetty lisää neljälle jo käynnissä olevalle kokeilulle niiden laajentamista varten ja lisäksi vuonna 2018 toteutetaan viisi kokonaan uutta hanketta. Rahoituspäätökset koskevat toimintaa vuoden 2018 loppuun, vuoden 2019 osalta jatkot erikseen sovittavalla tavalla.

Kokeilua tullaan laajentamaan nykyisen kaltaisena perusterveydenhuollon kokeiluna alueellisesti. Lisäksi kokeiluun tulee uutta sisältöä henkilökohtaisen budjetin mallin valmistelussa. Laajennuksessa ovat mukana Kuopion kaupunki, Kysteri-kunnat sekä Joroinen. Hankesuunnitelmaa tullaan tarkentamaan tammikuussa 2018. Tarkemmin laajennuksen sisällöstä ja alueellisesta laajuudesta tiedotetaan tarkennuksien jälkeen. Hankelaajennusta tehdään yhteistyössä osallistuvien kuntien ja maakunnan liiton kanssa. Hankkeen käynnistymisestä tullaan tiedottamaan laajasti alueen asukkaita sekä kokeiluun osallistuvia palveluntuottajia.

Lokakuussa 2016 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymälle myönnettiin 1,5 miljoonan euron rahoitus kaksivuotiseen valinnanvapauskokeiluun. Kokeilu käynnistyi tammikuussa 2017. Tähän mennessä kokeiluun on osallistunut 4390 yläsavolaista (11,5 %). Tuottajia kokeilussa on ollut mukana kolme: Suomen Terveystalo, Kunnanlääkärit Kiuruvesi Oy ja Kunnanlääkärit Sonkajärvi Oy.

Kiuruvettä ei turhaan ole vuoden aikana tituleerattu Suomen valinnanvapauden pääkaupungiksi: kokeilu alkoi siellä ensimmäisenä koko Suomessa ja kaupungin asukkaista peräti 30 % on osallistunut kokeiluun ja käyttänyt vapauttaan valita.

Kokeilu vahvistaa edelleen Pohjois-Savon maakunnan roolia sote-uudistuksen edelläkävijänä ja kokeilukulttuurin edistäjänä.

 

Lisätiedot:

projektipäällikkö Laura Vuorensola, laura.vuorensola(at)ylasavonsote.fi, puh. 040 6325 142

toimitusjohtaja Leila Pekkanen, leila.pekkanen(at)ylasavonsote.fi, puh 040 830 2789

maakuntajohtaja Marko Korhonen, marko.korhonen(at)pohjois-savo.fi, puh 044 714 2666