Ajankohtaista

Oletko jo huomannut uudet Valmistelu-sivut

24. lokakuu 2017

Tarkkasilmäisimmät ovat jo huomanneet pohjoissavo2019-sivujen ylänavigaatiossa uuden osion, joka kantaa nimeä Valmistelu. Linkin takaa löytyy tietoa ja materiaalia uudistustyön jatkovalmistelusta.

Sivujen kautta pääsee lukemaan esimerkiksi ajankohtaisia diaesityksiä ja työtään aloittavien jaostojen muistioita. Sivuilla on kuvattu myös Pohjois-Savon valmistelun organisaatio. Sivuja päivitetään ja täydennetään valmistelun edetessä.

Maakunnan prototyyppiä rakentamaan

Työtään aloittavat jaostot ja vastuuvalmistelijat kokoontuivat tiistaina 24.10. yhteiseen starttitilaisuuteen maakuntasaliin, jossa esiteltiin tulevan talven ja kevään työsarkaa. Valmistelijoiden tulee esittää toukokuussa 2018 väliaikaishallinnolle näkemykset uuden maakunnan organisoitumisesta ja toiminnasta.

Tehtäviin kuuluvat muun muassa maakunnan palvelutuotannon ja tarvittavien henkilöstöresurssien suunnittelua sekä toiminnan budjetointia. Valmistelussa mennään aikaisempaa syvemmin hallinto edellä, jotta uuden rakennettavan organisaation toimintakyky pystytään varmistamaan.

- Työtä on paljon, joten olkaa armollisia itsellenne. Uuden maakunnan valmistelu on tuotekehittelyä eikä kerralla tule valmista ja pysyvää, maakuntajohtaja Marko Korhonen sanoi tilaisuuden lopuksi.

- Ja vaikka se kuulostaa kliseeltä, teemme tätä yhdessä. Työkavereista saa voimaa, vaikka he olisivat eri talossa töissä.